Naamakirja

Sosiaalinen media. Sosiaalinen ystävyys. Internet ystävyys. Facebook ystävyys. Tekstari ystävyys.

Yhtäkkiä tuli mieleen kummallinen ajatus.

Facebook ym. tämän tyyppiset yhteisöt ovat hiljentäneet maailmaa. Ajatelkaa, aivan varmasti. Ihmiset kirjoittelevat, kommentoivat, nauravat hymiöillä, rakastavat sydämillä nyt ruudulla. Apua, siis kukaan ei juorua enään puhelimessa? Kaikki istuvat ihan hiljaa koneiden äärellä ja juttelevat henkeviä tai pintapuolisesta small talkkia kirjoittamalla - siis kirjaimilla ja merkeillä!

Huomaan järkytyksekseni itsestäni välillä asian. On helpompaa lähettää tekstari tai moikata naamakirjassa, kuin näppäillä numeroa ja höpötellä ääneen. On ehkä kiire tai paljon tekemistä, eikä tiedä kauan "joutuisi" höpöttämään tai kuuntelemaan. Tekstarilla voi kai hallita kanssakäymistä enemmän. Kirjoittaa ja vastaanottaa. Olla kirjoittamatta tai vastaanottamatta. Kommentoida lauseella ja lopettaa hymynaamaan.

Ihan hirveätä. Itsekästä ja pinnallista.

Toisaalta taas, netti antaa paljon etumatkaa pitää yhteytää moniin ihmisiin. Useisiin tuttuihin, joiden kanssa ei ikinä soittele ja näkeekin harvoin. Se on tietenkin kivaa, koska aika on rajallista ja näin voi tutustua ja vaihdella kuulumisia paljon helpommin ja nopeammin. Olla yhteydessä laajempaan verkkoon.

Siinä ei ole mitään väärää, päinvastoin. Sosiaalisena ihmisenä minusta on kiva seurata tai saada viestiä toisten kuulumisista tai ajatuksista. Avoimena ihmisenä, jaan monia asioita omien kavereideni ja ystävieni kanssa :o) Ei pidä suhtautua ajan trendeihin ylimielisesti tai liian totisesti.

Silti sosiaalisena ihmisenä, minusta on myös erinomaista kutsua ihmisiä syömään, jutella puhelimessa, kuulla ääntä, nähdä nauru ja parasta on järjestää juhlia.

Kokea ilot, hymyt, jutut, itkut ja kilistelyt ihan naamatusten!

Kevät kauden avajaisia siis pian järkkäämään.

Ystävän Päivä

Ystävä.

Tänään on ystävänpäivä. Muistin kerrankin asian jo viime viikolla. Kirjoitin lapsille omat kannustus- ja rakkauskirjeet ja postitin ne suklaan kera. Olin tyytyväinen ja hymyilin koko päivän iloissani.

Posti kantoi ne kotiin jo perjantaina. Joku oli nostanut ne lipaston päälle avaamattomina.
Annoin kuitenkin avata kirjeet jo etuajassa. Lapsia nauratti ja kiinnosti mitä kellekin oli kirjoitettu. Hymyilivät ja olivat iloisia.

Tänään sain ensimmäisen viestin ennen aamukahdeksaa. Pieneltä pojalta. "Hyvää Ystävänpäivää äiti. Pusuja!"

Taas hymyilen.

Löysin netistä paljon hyviä runoja ja totemuksia ystävyydestä, tässä muutama:

Hyvä ystävä on murheita estävä,
kyynelpesun kestävä.
Tekee iloistani tuplat,
lisää viineihini kuplat.
Olkoon ystävä lähellä tai poissa,
aina asuu hän sydämeni sopukoissa.

------
Hyvä ystävä on kuin helmi.
Aivan kuin helmeä etsiessä joutuu
avaamaan monia tyhjiä simpukoita,
joutuu tutustumaan ensin moniin ihmisiin
löytääkseen sen Oikean Hyvän Ystävän.

------
Vieras voi olla ystävä, jota et vielä tunne.
------
Parhaiten ystävyyden saavuttaa osoittamalla ystävyyttä.
------

Ystävyyttä ei voi ostaa, mutta sitä voi rakentaa omalla ajalla. Ystävyyttä on pientä ja suurta ja siitähän riittää jutun juurta!

-------

Mä tiedän et sä kyllä selviät tästä,
mut jos sulle apuu on ystävästä.
Älä silloin epäröi soittaa mulle,
tulen läpi tulen, jään,avuksi sulle.
------

Piirsin kuvan. Siihen silmät, jotka nauravat
ja suun joka hymyilee.
Piirsin korvat, jotka jaksavat kuunnella
ja sydämen, joka välittää.
Piirsin ihmisen, joka on minulle tärkeä.
Piirsin sinut.
------

Ystävyys on akku,
elämän arjessa.
------

Kiitollisena ajattelin kaikki ystäviä, isompia ja pienempiä. Lähempänä tai kauempana. Minä pidän teistä kaikista, toivottavasti tekin pidätte minusta.

Aurinkoa ja kylmää

Aurinkoa! Pakkasta -19,5 astetta...

Ei jaksaisi enään, on pakko sanoa että ihan totta, eikö tämä talvi voisi jo loppua? Onhan lumi ihanaa ja kaunista ja kaikkea, mutta jotain rajaa. Tänä vuonna talvi kestää puolet vuodesta. Kuusi kuukautta, mitä?

Kuusi kuukauttaa jää sitten niihin kolmeen muuhun vuodenaikaan. Minusta se on liian vähän. Kesääkin pitäisi olla vähintään täydet kolme kuukautta, mieluummin neljä.

Mutta näiden kerrostalon kokoisten lumivuorten sulaminenkin kestää kolme kuukautta?! Ja sitäpaitsi mihin se kaikki vesi ja loska menee, muualle kuin imeytyy mun kenkiin ja sukkiin?

Haaveilen tennareista ja huppareista, paituleista ohuella villatakilla. Ballerinoista ilman sukkia. Tallihommista t-paidassa. Lilyn ulkoittamisesta auringon paisteessa. Valosta ja aamuisista auringon nousuista. Lämpimän ilman tuoksusta ja pehmeydestä.

Nyt pitää vielä jaksaa näitä skrapaamisia, paleluita ja toppaamisia muutaman kuukauden. Flunssa kautta myös. Pipo tiukasti päähän ja lämpimät kamat päälle. Toppahousut on mun nykyinen tavaramerkkini.

Huuruista helmikuuta!