Syksy alkoi! Huomaan syksyn tulleen kun meikäläisen normaali kiire muuttuu tosi kiireeksi. Varsinkin siviilipuolella siis.
Tämä tarkoittaa sitä että koulu on alkanut. Kotona mietitään taas lukujärjestystä, milloin on mitäkin ja mitä varusteita missäkin. Illat juoksen vanhempainilloissa tai tapahtumien vanhempain palavereissa.
Sama juttu toistuu lasten harrastuksissa. Kokouksia, palavereita. Suunnitellaan, kerjätään, mietitään ja anellaan. On turnauksia,reissuja, arpajaisia, sitä sun tätä. Kuka vastaa mistäkin ja kenelle pitää toimittaa mitäkin. Rahaa pitää syytää omiin arpajaisiin tai jos ehtisi(tai muistaisi), pitäisi ne myydä ne naapureille tai isovanhemmille. Sitten taas riemuttaisi kuka voitti minkäkin sponsoripipon tai heijastinsetin.
Onneksi tätä uberkiireistä säntäilyä kestää tämän ensimmäisen kuukauden, sen jälkeen se palautuu normaaliin vie ja hae illanviettoihin autossa ympäri pääkaupunkiseutua.
Touhu on kuitenkin kieltämättä hauskaa, onneksi. Jos pitäisikin uhrata näin paljon omaa aikaa joittenkin ääliöihmisten kanssa väittelyyn, voisi minun tapauksessa aktiivinen osallistuminen jäädä, jotakuinkin pomminvarmasti. Tuolta vapaaehtoispuolelta (toisin kuin työ tätä voi siis tehdä vapaaehtoisena!!) minulle on löytynyt montakin sielunsiskoa ja veljeä. Hauskoja hetkiä ja tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta on ollut mukava huomata. Vanhemmat ja lapset tuntevat jo kivasti toisiaan ja yhteisiä kokemuksia matkojen varsilta sekä kotimaassa että ulkomaita myöten on alkanut kertyä jo kaikille, ehkä ystävyyksiäkin.
Viikonloppuna vietin kumpaisenkin päivän aamusta iltaan tällä kertaa pojan lätkäturnauksessa, ruokavastaavana. Meillä on hieno porukka joka ei turhia kitise tai marise. Hommat hoitui ja junnut kiittelivät herkkuruaasta liikuttavan yksimielisesti (kiitos Finduksen). Yksi pohjoosen porukka jopa tahtoi syödä illalla vielä uudelleen kun pojille maistui niin. Ruokavastaava sai joustavuudesta kiitokseksi ensimmäisen tsempparipalkintonsa, kärppäkoristeisen viirin.
Viiri on nyt keittiön ovessa kunniapaikalla. Ensi viikonloppu sitten kuningas jalkapallon parissa.
Tervetuloa kaffelle Finnairstadionille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti