Innostumisen mestari!

Pakko oli heti kirjoittaa vielä tuosta innostumisesta. Olen ehdottomasti innostumisen mestari. Siis joko INNOSTUN tai sitten en todellakaan innostu.
Minulla on innostumisista kokemusta vaikka muille jakaa. Tai siis suurinta osaa niistä en aio muille jakaa mutta muutamasta voin kertoa esimerkin.

Entisessä työpaikassani oli ihana, rauhallinen ja auttavainen tyttö töissä.
Kahden vuoden työskentelyn jälkeen yllätin hänet kerran jääkaapilta jossa hän yritti epätoivoisesti piilotella jotain. Se jokin sai minut haukkomaan henkeäni hämmästyksestä: maailman hienoin täytekakku! Minun mielestäni tietenkin (minun vahva sokerinleipurin taitoni...daaa!) vaikutti varmasti osiltaan tuohon hullaantumiseen siihen pieneen somaan kakkuun.
Pitkän piinaamiseni tuloksena sain tietää ihanan blogin jossa kaverini esittelee kaikkia suussa sulavia mielettömiä herkkujansa..(laitan osoitteen teille piakkoin)
Seuraavana päivänä ajoin kaupungin toiselle laidalle ja tyhjensin kukkaroni leivontakauppaan, jossa ihmettelin tavaroita ja aineksia kuin Liisa Ihmemaassa. Niitähän on ihmiset ihan tolkuttomasti, kaikenlaista syötävää, purkkia, muotteja, värejä ym.
Siitä alkoi sitten leivontakausi. Siis kakkujen leivontakausi. Vaihtelun vuoksi tein välillä muffinsseja ja kiikutin töihinkin erivärisiä sokerimassan peittämiä taideteoksiani. Lopulta lapsia alkoi kuulemma"ällöttämään" niiden kaloriydinpommien syöminen ja leivonta into lopahti parvekkeelle jääneisiin kakun jäännöksiin.

Toinen innostus alkoi rikkimenneistä helmistä. Koruhelminettikauppa alkoi yhtäkkiä nostamaan myyntiään kun tilasin erivärisiä, -muotoisia, makenveden tai suolaisen veden helmiä ja kiviä. Korutaiteilija alkoi pitämään näyttelyitä rivissä istuville lapsille tylsistymiseen asti ja mies nyökytteli hajamielisen innostuneena uudelle harrastukselle. Yötä myöden alkoi kasaantumaan pussitolkulla rannekoruja, kaulakoruja ja jopa korvakoruja. Niitä sitten jaettiin kavereille ja lasten kavereille. Vieläkin vaatekaapin lattialla on pölyinen pussi täynnä tarvikkeita ja niitä koruja. Se innostus kesti ehkä kuukauden.

Kolmas niin kuvaava innostukseni oli viime kevään hot jooga hegemoniani. Olin hurmiossa ja hehkutin kuinka en koskaan ennen ollut jäänyt koukkuun mihinkään, enkä urheilusta ollut saanut mitään erinäisiä kicksejä (kuten kaikki aina tolkuttivat) ja nyt olin "täysin koukussa" aamulla ennen kukon laulua käymääni joogaan. Se olikin kyllä aidosti ihanaa mutta yhtäkkiä huomasin etten ollutkaan uusinut korttiani ja niin se sitten jäi. Pyhästi tosin olen itselleni vakuuttanut että se taas alkaa...kohta...ihan pian...kaksi kertaa jo herätyskin ollut herättämässä mutta on vaan niin kauhiasti väsyttänyt....

Nyt olen innostunut tästä kirjoittamisesta ja tekisi mieli vaan kirjoittaa. Mutta mihin ihmeeseen mä laitan nämä tappelevat lapset?