Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Kamalin lause ja sanonta jonka olen elämässäni kuullut. Kyynisyyden huipentuma. Jol onni on, se onnen kätkeköön. Ihmisten kateuden ja vertailun tuotteita.
Minua puistattaa ajatus hyvän loppumisesta. Ahdistaa jo ajatuskin. Olenkin päättänyt heittää kaikenmoiset uskomukset ja toteamat täydellisesti romukoppaan. En aio enään antaa itseni ajatella sitä kamaluuden määrää sitten kun on aikansa ollutkin elämä niin ihanaa.
Mitä ihmettä tuollainen sanonta voi ihmisille antaa muuta kuin epätoivoa?
Kiitos ei, minä elän nyt positiivisuuden kehässä. En aio jäädä kyynisyyden ikeen alle, kuin ehkä hetkellisesti joskus oman peittoni alle mietintämyssyn kanssa.
Matka maailman ääriin avasi jälleen positiivisuuden ovia. Iloisia ihmisiä, aurinkoa, auttavaisuutta, lämpöä ja rakkautta. Rankkojen asioiden muuntautumista kevyemmiksi häivyttäen kipuja taka-alalle. Pehmentäen ja antaen vaikutusten loiventua. Pahan mielen ja surun muuttumista hymyksi ja olon rauhoittumista. Itselleen anteeksiantamista. Pakahduttavan onnen tuntemista. Tuulen tuivertaessa korvissa, auringon alla, mopon kyydissä, lähellä - kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuuluu ääni - sisältäni häivähtäen pelonhivenen.
Tiedän ettei lopu, en anna sen loppua. Tappelen sitä vastaan ja aion elää onnellisena elämääni. Sanokoon kuka mitä haluaa sisällä tai ulkona.
