Musiikkia mielelle!

Koko elämäni olen kuunnellut musiikkia. Aina. Joskus huomaan itseni kummalliseksi ja havahdun tunteeseen että jokin puuttuu.

Musiikki antaa minulle voimaa, iloa, keventää oloani ja täydentää ajatuksiani.

On levyjä jotka on kuunneltu niin puhki ettei niitä voi enään kuunnella, niihin on itketty surut ja huolet ja nyt niiden tulee olla osana elämän arkistoa. Muistan kuinka yhtenä pimeänä pakkasiltana vuosia sitten kuuntelin yhtä kappeletta 64 kertaa suoraa soittoa. Se imi pois pahimman kärjen ja olo helpottui. Uni tuli.
,
Minulla on tapana kuunnella loistavia levyjä niin paljon, että kappaleet jää osaksi minua. Lapset saavat osansa tästä tavasta ja tunnistavat tunteen musiikin takana. Kävi jopa niin että erästä vanhaa levyä ei voi enää kuunnella ollenkaan, koska se kuulemma muistuttaa siitä ajasta, kun äiti oli niin surullinen.

Musiikki on tunteita ja tunnetta. Minulle se on myös mielikuvistusta. Sen mukana voi haaveillä ja iloita. Fiilistellä ja muistella. Minun muistiarkistoni perustuu monessa suhteessa musiikkiin. Voin katsoa tapahtumia taaksepäin levyjen avulla. Saan helposti mieleeni tunteita ja tapahtumia musan kautta. Myös omaa itseäni tarkastelen monesti myös musiikin kautta, se on kuin peili tai kuva.

Minulla on ollut ilo tavata samanlaisia ihmisiä, jotka ovat myös vuosien varrella antaneet uusia juttuja, uusia artisteja ja tuntevat makuni. Sain juuri levyn joka soi jatkuvasti, autossa ja kotona. Saa minut hymyilemään ja antaa hyvää mieltä.

Siitähän musiikissa loppujen lopuksi onkin kyse, se parantaa ainakin minut aina.

Kynttilöitä, pikkujouluja ja hyvät ystävät; nupit kaakkoon.

Nyt soi uusin James Blunt!

Vuoristorataa!

Väsymys painaa päälle niin että silmien avaaminenkin tuntuu vievän voimia.

Silitän herätellen tytön, tarjoan mehun ja autan istumaan. Näen nesteen hupenevan ja tunnen ilon. Pienen kilahduksen sisälläni, joka ilahduttaa.

Nyt suihkun kautta keittiöön, aamupalaa. Mitä tänään? Mikä maistuisi ja toisi toivoa? Puuroa, muroa, hedelmiä, leipää, tuoremehua.. jogurttiako?

Ei pysty, ei kykene. Mitä? Ruokaa suuhun ja pureskelee. Ei kai nieleminen näin vaikeaa voi olla, pikkuveli tiuskii kulmiensa alta. Ihmettelee ja yrittää ymmärtää.

Yritä edes, maanittelen, vaadin, pyydän ja huudan. Pakko syödä, paha olo valtaa muuten taas. Ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Silmät kostuu kuten jatkuvasti nykyisin. Pala kurkussa tuntuu jo fyysisesti.

Tytönkin silmät kostuu ja kyyneleet vierivät. Ei pysty, purskahtaa itkuiseen huutoon, oksettaa ja kuvotus tulee. Vähän, lusikallinen tai kaksi. Jotain.

Viha kumpuaa, niin tukahdettuna väistyn luovuttaen ja ovi kolahtaa.

Tänään meidän aamu ei mennyt hyvin ja minä aloitin tupakoinnin.

Jännittää!

Jännittää.

Katson kelloa minuutin tai kahden välein. Odotan, odotan ja mietin, kumpa aika jo kulkisi eteenpäin. Yli sen kummajaisen, pelon ja pahoinvoinnin. Kouluruokailun.

Meillä on juteltu, touhuttu, levätty ja itketty. Naurettukin on jo. Niin ja syöty. kaikenlaista. Miten mielissäni sisälläni häivähteli, kun lapsi itse laittoi itselleen syötävää, välipalaa kun oli niiiin nälkä. Kuten ennen, ennen tämän kovan huolen esiintuloa.

Tutkimuksia on tehty ja kaikkea ei vielä selvitetty. Toisaalta on tullut tietoa ja terveyttä, eikä ainakaan vielä lisää sairautta.

Odottavan aika on pitkä. Minulla tuntuu kuin se olisi ikuisuus. Mutta nyt on mentävä pienin askelin, välillä peruuttaen ja tunnustellen. Pienen pään aivoituksia on pulpahdellut esiin. Miten joistain asioista on voinut tulla niin pelottavia ja karuja? Muiden pilkka, nauru tai ylenkatse on voinut heilahduttaa mieltä tummuutta päin. Pelko nolauksesta tai esillä olosta on muodustunut ahdistavaksi möykyksi sisällä, rintakehään paineeksi ja fyysiseksi pahaksi oloksi. Mahassa kiertää. Eikä ole ruokahalua - päin vastoin.

Nyt se viesti tuli: mulla on tosi paha olo,en voi syödä, teen kokeen ja pakko lähteä lepäämään ja syömään kotiin :(

Äidillä puristaa nyt rinnasta ja tulee itku. Eikö tämä lopu koskaan? eikö me päästä tästä mitenkään yli? miten?

Pieni rakas, autan kaikin keinoin, yritä ja jaksa voittaa tämä.