Väsymys painaa päälle niin että silmien avaaminenkin tuntuu vievän voimia.
Silitän herätellen tytön, tarjoan mehun ja autan istumaan. Näen nesteen hupenevan ja tunnen ilon. Pienen kilahduksen sisälläni, joka ilahduttaa.
Nyt suihkun kautta keittiöön, aamupalaa. Mitä tänään? Mikä maistuisi ja toisi toivoa? Puuroa, muroa, hedelmiä, leipää, tuoremehua.. jogurttiako?
Ei pysty, ei kykene. Mitä? Ruokaa suuhun ja pureskelee. Ei kai nieleminen näin vaikeaa voi olla, pikkuveli tiuskii kulmiensa alta. Ihmettelee ja yrittää ymmärtää.
Yritä edes, maanittelen, vaadin, pyydän ja huudan. Pakko syödä, paha olo valtaa muuten taas. Ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Silmät kostuu kuten jatkuvasti nykyisin. Pala kurkussa tuntuu jo fyysisesti.
Tytönkin silmät kostuu ja kyyneleet vierivät. Ei pysty, purskahtaa itkuiseen huutoon, oksettaa ja kuvotus tulee. Vähän, lusikallinen tai kaksi. Jotain.
Viha kumpuaa, niin tukahdettuna väistyn luovuttaen ja ovi kolahtaa.
Tänään meidän aamu ei mennyt hyvin ja minä aloitin tupakoinnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti